Loppuratkaisu

Kuusi tuntia kestäneen piirityksen jälkeen tilanne muuttui, kun latvialaisten miehittämän talon yläkerroksista alkoi nousta savua ja pian talon yläkerrokset olivat tulessa. Palo saattoi mahdollisesti alkaa luodin puhkaisemasta kaasujohdosta. Churchill kielsi paikalle saapunutta palokuntaa yrittämästä talon sammuttamista ja käski heidän vain suojella ympäristön rakennuksia tulen leviämiseltä. Tuli levisi pian talon alakertaan ja rakennuksen ylimmät kerrokset ja katto romahtivat sisään. Kukaan ei kuitenkaan yrittänyt paeta rakennuksesta. Lopulta palokunta sai luvan aloittaa rakennuksen sammuttamisen ja myös sisäministeri Churchill lähti paikalta. Myöhemmin rakennuksen raunioista löytyi kahden miehen, Fritz Svaarsin ja William Sokolowin, hiiltyneet ruumiit. Maalari-Peterin ruumista ei löytynyt, vaikka hänenkin oli oletettu olleen rakennuksessa.